Hyvää juhannusta!

Irja Askolaa lainaten:
Tänä päivänä en tuo sinulle kukkasia vaan jätän lyhyen tiedonannon, on se sentään kiva että  sinunlaisesi ihminen on olemassa.

Hauskaa ja leppoisaa juhannusta sinulle lukijani.

Muistoja ja kohtaamisia

Kukkareissussa jälleen... Tapasin vanhan ystävän ja naapurin. Viime tapaamisesta noin 15 vuotta. Hän oli sairastunut afaasiaan eli puhuminen ei häneltä onnistunut. Katseensa kertoi kyllä, että hän tunnisti minut. Minä höpöttelin hänenkin puolestaan. Oli erittäin mukava tavata näin monen vuoden jälkeen.
Olimme 10 vuotta naapureina. Pieni pätkä ihmisen elämässä, mutta paljon muistoja mukaan talletettu.

Kotimatkalla mietin vielä niitä 10 vuotta. Olin jo kunnolla ohittanut 18-vuoden iän, kun olosuhteiden pakosta piti mennä autokouluun. Minua ei ollut koskaan kiinnostanut mitkään hurisevat vempaimet, ei edes sähkövatkain saatika sitten auto.Tavoite pitää kuitenkin aina olla korkealla, joten menin ajamaan kuorma-auton ajokorttia. Voi taivas! Tuntui, että mikään ei onnistu. Peruuttaminen oli kauhistus. Tämä naapuri vietti vapaapäiviänsä kanssani ja rauhallisesti jaksoi opettaa peruuttamisen saloja. Jos silloin olisi joku sanonut, että ajaminen alkaa sujua niin, että yli 50000 km tulee vuodessa mittariin; en olisi uskonut.
On se hyvä, että emme etukäteen tiedä huomisesta mitään. Harmi, että tätä asiaa en muistanut kohdatessamme. Olisi ollut vielä hauskempi, kun olisimme voineet jakaa sen.

Vanhoja muistellessa, tuli mieleeni muistokirjan värssy, jonka alaluokan opettajani kirjoitti minulle:
"Iloitse päivästä jokaisesta, myös mennehistä voit kiittää.
Kun lintu laulaa niin sinäkin, sill`armo jumalan riittää."