Uusi vuosi

"Uusi Vuosi edessämme kuin avautuva kirja.
Emme tunne tarinaa, emme tiedä juonta.
Vain lukemalla sivu sivulta -
vain elämällä päivä päivältä -
tarina vie mukanaan -
seikkailuihin, yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin
alati vaihtuviin -
kuin itse elämä."

Valitettavasti on turvauduttava teksteihin, jotka joku muu on joskus kirjoittanut. Joskus on näin...Yritän alkuvuodesta tehdä syksyn "inventaarion" ja kertoa tapahtumista.

Nyt uuden vuoden kynnyksellä otetaan uudet haasteet ilolla ja uteliaisuudella vastaan.

Joulu

Tonttu kun hiipi meidän pihaan,
varoen tartuin sen punaiseen hihaan.

Pyysin: viestin viethän ystävälle,
niin paljon toivoisin hyvää hälle.
Tuoksua kuusen ja kynttilän,
iloa, riemua kukkurapäin.
Lämpöä, rakkautta läheisten,
ystävän jouluisen halauksen.
Rauhallista joulua!

Syksyä...

Voi kuinka se aika rientää. Juuri oli syksy alkamassa ja kohta jo talven puolelle mennään ja tuntumaa on talvesta jo saatukin. Lunta paikoitellen ollut kymmeniä senttejä. Syysloman tunturiretkikin päättyi 22 asteen pakkaseen.

Olen taas saanut nauttia lastenlasten seurasta. Kaikki 7 on tavattu näiden syyslomaviikkojen aikana. Voi tätä suurta onnea!

Tänään oli työn puitteissa koulutuspäivä. Erittäin antoisa. Oikein täsmäkoulutusta hengityshalvauspotilaiden hoitajille. Viimeinen luento oli Hoidon etiikka. Siitä ei varmasti koskaan puhuta liikaa.
Kunhan me hoitajat oppisimme myös arvostamaan työtovereitamme, luottamaan heihin ja kunnioittamaan heitä, niin uskon, että työnilo ja viihtyvyys nousisivat arvoon arvaamattomaan.

Huomenna on loppuelämämme ensimmäinen päivä. Sanotaan jokainen huomenna jotain hyvää ja kaunista edes yhdelle lähimmäiselle eli Tee joka päivä onnelliseksi ainakin yksi ihminen.

Lappi

"Se tietää ken lappiin on kulkeutunut, mitä aiemmin ollut on vailla..."

Nyt on energiaa, vaikka muille jakaa. Valmiina ottamaan vastaan syksyn haasteet...

Syksy tulee...

Se tulee halusimme tai emme. En ole koskaan ollut syksy-ihminen. Eilen illalla töistä kotiin tullessani sai miettiä monta kertaa onko mitään järkeä ajella pilkkopimeässä pitkiä matkoja. Onneksi siihen löytyy aina enemmän plussia kuin miinuksia.

Nyt aikuisena olen löytänyt yhden asian, josta nautin syksyllä. Se on Lappi ja tunturit. Se maisema ja se rauha ja kiireettömyys. Valtava nautinto, kun on kiivennyt tunturin huipulle. Laulun sanat pitävät paikkansa: Lapin luonto luo outoa taikaa... Siellä mieli lepää ja sielu puhdistuu. Sinne siis suuntaan ensi viikolla.



Olen toki kesän aikanakin saanut nauttia luonnosta ja sillointällöin lastenlapsien kanssa olemisesta.


"Ei pieni lapsonen voi sitä tietää
isoäidin mietteet kun vie
taakse vuosien kauaksi kiitää
muistot nuoruuden kultaa sen tien.


 Me kuljemme yhdessä siltaa
käsi kädessä vierekkäin
aamusta jokaiseen iltaan
hyvä olla on tässä näin."

              Ti-Ti-nallen laulukirjasta                                      
                                                 
                                                  
           
                                          

Kivunhoito saattohoidossa

Sain kuulla järkyttävän tarinan epäonnistuneesta kivunhoidosta.Toivoisin niiden tarinoiden loppuvan, sillä eletäänhän me hyvinvointi Suomessa, jossa jokaisella pitäisi olla oikeus HYVÄÄN SAATTOHOITOON. Siihen kuuluu hyvä oireidenmukainen hoito, jossa hoidetaan myös potilaan sekä fyysistä että henkistä kipua.
Meillä on osaavia syöpätautien lääkäreitä, jotka osaavat myös kivun hoidon. Miksi terveyskeskuslääkärit eivät konsultoi heitä?? Miksi syöpäpotilaan hoitosuhde päättyy hoitavan lääkärin kanssa, jos hän joutuu esim. vanhainkodin hoivaosastolle loppupäivikseen? Tilalle tulee terveyskeskuksen lääkäri, joka ei tunne potilaan kipuja eikä siksi osaa määrätä riittävästi kipulääkettä.
Onko näin joka puolella ympäri Suomen, ettei hoitava erikoislääkäri saa enää määrätä potilaan lääkitystä toiseen laitokseen?

Tiedän, että kivunhoito on monissa paikoissa varmasti ensiluokkaista, mutta mielestäni maamme kivunhoito on juuri sellaista kuin sen heikoin lenkki on. Tässä meidän pitäisi saada yhtenäisyyttä. Ihmisen asuinpaikka ei saisi määrätä sitä, millaista saattohoitoa hän saa.

Toivon sydämestäni, että sosiaali-ja terveysministeriön saattohoitosuositukset saisivat jonain päivänä lain voiman, koska suosituksia ei noudateta.

Lainaan tähän suosituksista 4 kohtaa:

3. Hoitopäätöksistä vastaa hoitava lääkäri. Nimetään myös henkilöt, jotka vastaavat saattohoidosta vuorokauden eri aikoina. Hoidon jatkuvuus varmistetaan ja hoitoa arvioidaan jatkuvasti. Hoitopäätökset perustuvat lääke-ja hoitotieteelliseen näyttöön sekä potilaan ja omaisten toiveisiin ja tarpeisiin. Saattohoito toteutetaan potilaan, omaisten ja moniammatillisen työryhmän yhteistyönä.

4. Lääkärit ja hoitajat on saattohoitoon koulutettu ja heiltä saa eri vuorokauden aikoina konsultaatiota ja muuta tarvittavaa apua. Muu henkilökunta ja vapaaehtoiset työntekijät täydentävät osaltaan moniammatillista työryhmää. Työryhmälle tarjotaan saattohoitoon liittyvää säännöllistä täydennyskoulutusta, työnohjausta ja tarvittaessa jälkikäteen keskustelua saattohoitotilanteesta.

6. Saattohoitoa järjestävä hoitolaitos sitoutuu potilaan tarpeisiin ja toiveisiin, toiminnan hyvään laatuun ja Käypä hoito-suositusten noudattamiseen.

8. Sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset ovat vastuussa saattohoitopotilaiden hyvän hoidon organisoimisesta ja toteuttamisesta. Saattohoitopotilaalle tarjotaan saattohoitopalvelut mahdollisuuksien mukaan siellä, missä hän on hoidossa tai asuu tai elää. Turvataan omaisten ja läheisten mahdollisuus osallistua loppuvaiheen hoitoon potilaan toivomalla tavalla.

Näissä suosituksissa ei ole mitään epäselvää, mutta nämä eivät täyty, jos hoitajat ja omaiset ahdistuvat nähdessään potilaan kärsivän tarpeettomasti. On se kärsimys sitten fyysistä tai henkistä hätää, on siihen vastattava.
Hyvä saattohoito on myös ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa. Tutkimuksissa on todettu, että omaiset, jotka ovat saaneet hyvää saattohoitoa selviävät tulevista kriiseistä paremmin.
Koko ajan puhutaan hoitohenkilökunnan jaksamisesta ja työvuosien pidentämisestä. Ei se ainakaan auta jaksamiseen, että pitää "taistella" potilaan puolesta.

Kiitos teille ystävät, jotka tuotte tietooni eri näkökulmia aiheesta. On hyvä saada keskustelun alle niin negatiiviset kuin positiivisetkin asiat. Ja muistutan taas suositusten 10. kohtaa:
Suositusten toteutumista edistetään käynnistämällä keskustelua hyvän saattohoidon merkityksestä ihmisen kuoleman lähestyessä.

Esitteitä

Näin se elämä menee. Askel kerrallaan kohti tavoitteita ja unelmia. Enää en voi sanoa, että kädessäni ovat uunituoreet esitteet. Juuri kun sain esitteet iski joku virus paholainen tietokoneeseen ja niin siinä viikko vierähti ilman sähköpostia.

Nyt kuitenkin olen aloittanut esitteiden jakamisen. Tarjoan luentoja ja koulutusta saattohoidosta ja kuoleman kohtaamisesta. Jos asia kiinnostaa niin ottakaa rohkeasti yhteyttä. Tehdään yhdessä töitä sen eteen, että jokaisella on mahdollisuus hyvään saattohoitoon.

Muista myös ystäväni, että jokaisella meistä on mahdollisuus toteuttaa haaveensa ja unelmansa. Pieni askel kerrallaan, niin ollaan lähempänä päämäärää.

"Mene rohkeasti toiveesi perässä. Heti kun alat rakentaa ja toteuttaa unelmaasi, elämäsi herää ja tunnet, että kaikella on tarkoitus."
                                                              Barbara Sher

Aika rientää

Voi kuinka aika tosiaan rientää. Juhannuksesta on jo tovi ja melkein kaikki kukat saivat uuden kodin. Nyt on jo kohta kolme viikkoa tehty hoitajan töitä. Ja myös kaikki 7 lastenlasta olen ehtinyt tavata. Ihanaa!

Mietintämyssy on ollut kovassa käytössä. Eli esitettä saattohoitoluentojen markkinointia varten olen kovasti suunnitellut. Luentomateriaali on jo valmiina.

Eli siis haaveet on aika laittaa toteutukseen. Ja niinhän se on, että kukaan toinen ei voi täyttää toisen haaveita. Itse ne pitää toteuttaa.
Minulla on selvä aikataulu, että viimeistään syksyllä haluan lähteä kokeilemaan "siipiäni" luentokeikoille. Esitteisiin vielä pieni viimeistely ja sitten painantaan. Ja sitten vielä postitus...Odottelua...Ja katsotaan tuleeko haaveet todeksi.

Siis huomio! Laitokset, yhdistykset ja omaiset, jos nyt joku tietää, että jossakin olisi tarvetta luennoista, jotka liittyy Kuoleman kohtaamiseen, niin antakaa vinkkiä. Voidaan suunnitella ihan omaa koulutuspakettia, joka vastaa teidän tarpeitanne.

Oma ehdotukseni koulutuspaketista on:
1. - saattohoito
    - kuolevan potilaan kohtaaminen

2. - omaisten tukeminen
    - surevan kohtaaminen

3. - hoitajan jaksaminen
    - työhyvinvointi

Ollaan siis kaikki yhdessä edistämässä saattohoitosuositusten toteutumista käynnistämällä keskustelua hyvän saattohoidon merkityksestä ihmisen kuoleman lähetyessä.

Hyvää juhannusta!

Irja Askolaa lainaten:
Tänä päivänä en tuo sinulle kukkasia vaan jätän lyhyen tiedonannon, on se sentään kiva että  sinunlaisesi ihminen on olemassa.

Hauskaa ja leppoisaa juhannusta sinulle lukijani.

Muistoja ja kohtaamisia

Kukkareissussa jälleen... Tapasin vanhan ystävän ja naapurin. Viime tapaamisesta noin 15 vuotta. Hän oli sairastunut afaasiaan eli puhuminen ei häneltä onnistunut. Katseensa kertoi kyllä, että hän tunnisti minut. Minä höpöttelin hänenkin puolestaan. Oli erittäin mukava tavata näin monen vuoden jälkeen.
Olimme 10 vuotta naapureina. Pieni pätkä ihmisen elämässä, mutta paljon muistoja mukaan talletettu.

Kotimatkalla mietin vielä niitä 10 vuotta. Olin jo kunnolla ohittanut 18-vuoden iän, kun olosuhteiden pakosta piti mennä autokouluun. Minua ei ollut koskaan kiinnostanut mitkään hurisevat vempaimet, ei edes sähkövatkain saatika sitten auto.Tavoite pitää kuitenkin aina olla korkealla, joten menin ajamaan kuorma-auton ajokorttia. Voi taivas! Tuntui, että mikään ei onnistu. Peruuttaminen oli kauhistus. Tämä naapuri vietti vapaapäiviänsä kanssani ja rauhallisesti jaksoi opettaa peruuttamisen saloja. Jos silloin olisi joku sanonut, että ajaminen alkaa sujua niin, että yli 50000 km tulee vuodessa mittariin; en olisi uskonut.
On se hyvä, että emme etukäteen tiedä huomisesta mitään. Harmi, että tätä asiaa en muistanut kohdatessamme. Olisi ollut vielä hauskempi, kun olisimme voineet jakaa sen.

Vanhoja muistellessa, tuli mieleeni muistokirjan värssy, jonka alaluokan opettajani kirjoitti minulle:
"Iloitse päivästä jokaisesta, myös mennehistä voit kiittää.
Kun lintu laulaa niin sinäkin, sill`armo jumalan riittää."

Maantiellä

Ajelin taas teitä pitkin kukkia mukanani. Taisi tulla kilometrejä yli 600. Kuuntelin tietysti radiota. Toimittaja soitti puhelun ja haastatteli jotain kirjeenvaihtajaa. Lopettaessaan puhelun hän sanoi: Päivien jatkot sinulle. Mietin seuraavat 150 km mikä toivotus tuo on? Miksi emme voi reilusti sanoa HYVÄÄ päivän jatkoa tai mukavaa tai aurinkoista. Mitä vaan kaunista. Miksi on vaikea toivottaa toiselle ihmiselle jotakin hyvää?
Muistin samalla kuulleeni joulun aikaan sanottavan jouluja. Miksi jätämme kauniin HYVÄ-sanan pois?

Toivotan sinulle lukijani HYVÄÄ ja aurinkoista kesää!

Kukkia siellä ja kukkia täällä sekä opiskelun kirjallinen tehtävä

Kukka-auto kiertää ja upeita kohtaamisia syntyy joka päivä.

Keväällä lupaamani kirjallisen tehtävän julkaisu venähti pitemmälle kuin luulinkaan. Nyt kuitenkin ajattelin jälleen vuorovaikutusta. Arjen kohtaamisia tulee päivittäin kymmeniä ellei jo satakin mene rikki nyt kukkien sesonkiaikana. Kaikki kohtaamiset ovat ainutkertaisia ja arvokkaita. Niitä pitää vaalia ja kohdella hyvin. Vaikka tämä tehtävä on tehty vuorovaikutuksesta saattohoidossa niin samoja periaatteita voimme soveltaa kaikissa kohtaamisissa.

"Vuorovaikutus on kahden tai useamman objektin tai tapahtuman välinen vaikutussuhde, jossa kumpikin osapuoli vaikuttaa toiseen.

Kun tämä määritelmä siirretään saattohoitoon on kyseessä useampi objekti; potilas, omainen ja hoitaja.

Vuorovaikutuksen onnistumisesta kantaa vastuun ammattilainen. ( koulun kehittämisen kansio, 2007 )
Tämä samainen julkaisu on listannut vuorovaikutuksen periaatteet:
                          1. vuorovaikutusvastuu
                          2. välittäminen
                          3. ihmisen kunnioitus
                          4. vastuu omista ajatuksista, tunteista ja teoista
                          5. oikein kuuleminen - ymmärtäminen
                          6. tärkeiden asioiden sanominen - rehellisyys

Näitä periaatteita haluan nyt tarkastella yksitellen omien kokemusteni pohjalta.
      1. Kun mietitään ensin vuorovaikutusvastuuta, olemme vastuussa sekä viestimme sisällöstä että 
          myös sen esittämistavasta. Ja vielä pitäisi ottaa huomioon toisen osapuolen mahdolliset
          tulkinnat;
          hänen persoonallisuutensa, mielialansa ja kehys, jossa viestintä tapahtuu.
          Kuitenkin arkinen kohtaaminen on hyvin yksinkertaista ja aitoa, jos hoitaja on valmis nöyränä
          kohtaamaan potilaan ja heidän omaisensa. Nöyryydessä näkyy selvästi se, että nyt olen tässä ja
          teitä varten. Poissa on kiire. Eikä myöskään saa vaikuttaa poissaolevalta, vaan pitää olla läsnä,
          tässä ja nyt.
       2. Välittämisenkin ydin on siinä, että olemme läsnä ja kuuntelemme. Silmiin katsominen, hymy
          ja koskettaminen luovat yhteyttä.
       3. Viestitämme jo käytöksellämme ja eleillämme arvostammeko toista ihmistä. Kun aidosti
          kunnioitamme, se varmasti näkyy meistä. Luottamus ja luotettavuus ovat kaiken inhimillisen
          vuorovaikutuksen tärkeä osa. Luottamuksen säilyminen perustuu kunnioitukseen ja
          ymmärretyksi tulemisen kokemukseen. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Hänen
          elämäntarinansa arvostaminen on kunnioittamista parhaimmillaan. Kun arvostamme toista
          ihmistä, hänen omanarvontuntonsa vahvistuu. Arvostaminen ei ole pelkkiä sanoja, vaan se
          näkyy kaikissa arjen toimissamme. Pitää muistaa, että jokainen on oman elämänsä asiantuntija.
          Emme voi arvostella, emmekä antaa valmiita neuvoja. Jokainen ihminen ansaitsee
          tulla kunnioitetuksi, ei siksi, että on tehnyt jotakin, vaan siksi,että hän on hän.
       4. Kun asettuu aitoon vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa, laittaa aina itsensä likoon. Kun
          suostuu aitoon kohtaamiseen ja omien tunteidensa tuntemiseen, niin toisen ihmisen kärsimys
          saattaa saada myös lähellä olevan liikuttumaan. Poskia pitkin valuvat kyyneleet eivät loukkaa,
          ne osoittavat kyseessä olevan aidosti tuntevan ihmisen.
       5. Tärkeää on olla aidosti läsnä ja kuunnella vilpittömän kiinnostuneena. Pienet
          päännyökkäykset kannustavat jatkamaan keskustelua.
       6. Kun luottamus löytyy, voidaan puhua vaikeistakin asioista totuudenmukaisesti ja
          vilpittömästi.

Aito kohtaaminen on pysähtymistä, viipymistä ja yhdessä kulkemista vuorovaikutuksessa silloinkin, kun lopputulos ei ole ennustettavissa. Kohtaaminen on onnistunut silloin, kun toinen asettuu kasvokkain toisen ihmisen kanssa ja haluaa jakaa ihmisyyden iloineen ja kipuineen. Tällaista kohtaamista ei voi suorittaa vaan se toteutuu olemalla läsnä."

                       Lähteet: Nousiainen, Piekkari, Koulun kehittämisen kansio, 2007
                                     Mattila Kati-Pupita, Arvostava kohtaaminen, 2008

Tällaisia ajatuksia minulla oli tässä tehtävässä.

      

Kukka-ajoa

Kevät on ihanaa aikaa. Aurinko paistaa, linnut laulavat ja kukat kasvavat. Siis elämä hymyilee.

Tein tänään tämän kevään ensimmäisen kukkareissun. Vajaa 800 km tuli mittariin. Mukava päivä. Ihana nähdä uskollisia asiakkaita, joita ei ole vuoteen nähnyt. Ja kauniit kukat sekä auringon paiste saavat kaikki hyvälle tuulelle.

"Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan." Näin sanoi Muumipappa.

Tänään oli suuri päivä

Tänään se tapahtui. Saattohoidon täydennyskoulutus tuli valmiiksi. Saimme todistukset. Meille myös pidettiin juhlapuhe, jossa todettiin kuinka raskasta on opiskella työn ohella ja järjestää vielä perhe-elämäkin. Mutta se kannattaa.

Nämä olen itsekin todennut näiden viikkojen aikana. Nyt on kuitenkin mahtava tunne. On kuin olisi maratonilla ollut. On saavutettu jotakin. Hyvin arvokasta pääomaa, jota kukaan ei voi koskaan viedä meiltä pois. Näin juhlapuheessakin sanottiin.

Todistuksessa myös "todistettin", että nyt on takana 10 opintoviikon ohjelma, joka tekee tunneissa 400. Nämä tunnit ovat varmasti jostakin muusta pois. Mutta ainahan elämässä on pientä järjestelyä, joten uskon, että kaikki tärkeä on kuitenkin tullut tehtyä.

Opiskeluhan ei lopu tähän. Elämän koulussa opiskellaan joka päivä. Saattohoidon sanomaa aion viedä eteenpäin. Aina meillä on myös erilaisia matkoja kuljettavana lähimmäisen vierellä, joten saattajina täällä ollaan koko ajan.


Kevät on parhaimmillaan tulossa ja kukka-aika lähenee. Vapaa-ajan harrastuksistani Ainon kukka-auto ja "kukkakutsut" saavat nyt suurimman huomioni aina juhannukseen saakka.
Joka aamu kuitenkin muistetaan ottaa vastaan avoimin mielin ihmetellen.

Positiivisuus

Olen näinä päivinä miettinyt, miksi meidän ihmisten on helpompi olla negatiivisia kuin positiivisia. Miksi kaikista asioista pitää aina ajatella, että ei se kuitenkaan onnistu. Positiivisuudesta saamme paljon enemmän energiaa ja parempaa mieltä.
Minulle on tullut jo toista vuotta sähköpostiini joka arkiaamu Positiivareiden Ajatusten aamiainen. Suosittelen. Se on ilmainen.
Vaikka olisit positiivinen, on sitä vaikea ylläpitää negatiivisessa ympäristössä.

Meillä on paljon oppimista pienistä lapsista. He eivät koskaan mene negatiivisella asenteella seuraavaan asiaan. Aina he menevät avoimen uteliaasti katsomaan mitä hienoa ja ihmeellistä uusi asia voi tuoda tullessaan.
Kirjoitin joskus siitä ihmettelemisen taidosta. Olen itsekin sen jälkeen monta kertaa pysähtynyt ihmettelemään. Voi kuinka hienoa on huomata uusia asioita, joita voidaan ihmetellä ja niistä voidaan aina oppia jotakin uutta.

Moni ajatelee toisista, että helppoakos on olla positiivinen kun on kaikki hyvin. Voisin kyllä väittää, että elämäni ei ole aina ollut ruusuilla tanssimista enkä ole aina ollut positiivinen. Sitä taitoa voi opetella ja kannattaa opetella. Vastoinkäymisetkin on helpompi läpikäydä positiivisella asenteella. Se on meistä itsestä kiinni kuinka isoja asioita tarvitsemme onnellisuuteen. Mitä pienempiä ne asiat ovat sitä onnellisempia voimme olla. Sanoin luennolla, että onnellisuuteen ei tarvita lottovoittoa. Riittää kun joku lähimmäinen sanoo: Olen iloinen, että olet siinä.

Huomenna on viikon ensimmäinen päivä. Helppo aloittaa positiivisuus. Otetaan avoimin mielin vastaan mitä iloja ja ihmettelemisen aiheita viikko tuo tullessaan.

Sureva omainen

Tämän viikonlopun aikana minulla oli tilaisuus pariin erittäin hyvään keskusteluun. Pohdimme jälleen miksi ihmisen on niin vaikea kohdata sureva omainen? Mitä me pelkäämme? Pelkäämmekö surevaa vai pelkäämmekö itseämme? Ei meillä ole valmista kaavaa eikä tarvi ollakaan. Jokainen ihminen on ainutkertainen yksilö, jokainen kohtaaminen on ainutkertaista ja uutta. Juuri siinä tilanteessa emme ole koskaan ennen ollut. Ei meidän tarvi osata mitään ihmeellistä. Voimme ottaa kädestä kiinni ja kysyä: Kuinka sinä voit? Tärkeää on, että meillä on aikaa kuunnella vastaus.

Meistä jokainen on varmasti joskus sureva. Haluammeko tosiaan silloin olla yksin koko ajan. Enpä usko, en minä ainakaan. Sureva ihminen on se sama ihminen, jonka tunsimme eilen iloisena, energisenä ihmisenä. Hänen kohdalleen on vain sattunut nyt jotain sellaista, joka sai palapelin palaset epäjärjestykseen. Ei häntä sen takia pidä jättää yksin.

Omaisensa menettäneet ja vakavasti sairastuneet ovat monta kertaa kertoneet kuinka paljon se loukkaa, kun käännytään pois päin. Kuinka monta kertaa katsoo ikkunasta, kun naapuri menee vain ohi.

Eräs luennoitsija selitti empatian näin: Kun mietimme muutaman sekunnin miltä toisesta tuntuu, jos sanomme näin tai teemme noin ja jos se tuntuu pahalta niin valitsemme sanamme tai tekomme toisin. Tätä kun yhteisvoimin toteutamme, niin kaikilla on hyvä mieli.

Lisää haaveita...

Olin nyt viikonloppuna Syöpäyhdistyksen Motivaatiopäivillä. Ja kyllä tuli motivaatiota. Olen niin täynnä energiaa, etten tiedä mistä aloittaa. Mutta kyllä sitä energiaa tarvitaankin tulevalla viikolla.

Saattohoitokoulutuksen lopputyö pitäisi saada valmiiksi ja pienet kukan taimet odottavat istuttajaa ja pitäisi varmaan töihinkin ehtiä. Torstaina menen kokeilemaan siipiäni "kouluttamiseen", joka on seuraava haaveeni ja liittyy myös nyt lopputyön tekemiseen.

Haaveeni on siis lähteä kertomaan saattohoidosta, kuolevan potilaan kohtaamisesta ja omaisten tukemisesta kaikille, jotka ovat kiinnostuneet aiheesta. Viikonloppuna kerroin muutamille ystäville tästä haaveesta ja olen kiitollinen teille kaikille, jotka kannustitte minua.

Sosiaali-ja terveysministeriö on julkaissut Hyvä saattohoito Suomessa-saattohoitosuositukset kesäkuussa 2010. Siellä on 10. kohta:
"Suositusten toteutumista edistetään käynnistämällä keskustelua hyvän saattohoidon merkityksestä ihmisen kuoleman lähestyessä."
Tämä kolahti. Koska saattohoito on minulle sydämen asia, haluan olla mukana viemässä eteenpäin niitä tietoja ja taitoja, jotka minulle on annettu.

Unelma toteutui...

Viikko on vierähtänyt niin,ettei oikein tajuakaan.
Saattohoitokoti vastasi odotuksiani, samoin työskentely siellä. Olen todella onnellinen, että yli kahdenkymmenen vuoden unelma toteutui.

Paljon sain eväitä eli ajatuksia mukaani. Niitä tulevina päivinä yritän työstää. Olimme perjantaina aivan upealla lääkärin luennolla ja vielä "työharjoittelussa" sain osallistua kahdelle luennolle.

Huomasin kuinka paljon oma ajattelumme ohjaa meitä. On suuri ero ajatellaanko saattohoitokoti paikkana, jonne mennään kuolemaan vai paikkana, jonne mennään elämään kunnes kuollaan.
Samoin koulutuksen alussa sain jo uuden ajattelumallin: saattohoidossa yritämme auttaa ihmisiä elämään läpi kuoleman. Yksi hoitokodin lauseistakin oli: Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä.

Aikaisemmin olen miettinyt usein miksi olemme niin eriarvoisessa asemassa, ettei joka puolella ole saattohoitokoteja. Mutta nyt huomasin että saattohoitoon ei tarvita mitään erityistä paikkaa. Sitä voidaan saada ja antaa missä vaan eli siellä missä ihmisen koti on. Se on tarvittaessa myös saattohoitokoti. Asenteet ratkaisee tässäkin asiassa. Kun tehdään erinomaista perushoitoa ja ollaan kiireettömästi liikkeellä, niin siinä ihmisen on hyvä kulkea loppumatkaa.

Luottamus-luennolla puhuttiin työpaikan avoimuudesta ja keskustelevasta ilmapiiristä. Asia tiivistettiin: Älä luule, vaan kysy. Tähän lauseeseen vedoten suosittelen kaikille, että aina kannattaa tutustua asioihin, jotka kiinnostaa ja ottaa itse selvää. Silloin pääsee parhaaseen lopputulokseen.

     

Ensimmäiset, pienet, suloiset orvokit ovat puhjenneet kukkaan poissaollessani. Kauniina muistutuksena elämän kiertokulusta.

Opiskelu jatkuu...

Ensi viikonloppuna on jälleen saattohoito-opiskelun lähiopetuspäiviä. Toinen niistä järjestetään Pirkanmaan saattohoitokodilla. Kuuntelemme luentoja ja tutustumme taloon. Ihana juttu. Vihdoinkin toteutuu yli 20 vuoden haave: päästä tutustumaan saattohoitokotiin. Tässä nähdään, että aina kannattaa haaveilla, joskus ne haaveet toteutuvat. Ja huippuhetket tulevat ensi viikolla, kun pääsen sinne muutamaksi päiväksi tutustumaan heidän työhönsä.

  Kun aloitin nämä kirjoitukset talvella, en muistanut yhtä keväistä harrastustani. Mieheni kasvattaa ja viljelee kesäkukkia. Autan häntä kasvihuoneella niin paljon kuin omilta töiltäni ehdin. Yritän markkinoida kukkia eteenpäin. Touko- ja kesäkuussa myyn kukkia kukkakutsujen merkeissä. Tämä on aivan mukava homma ja täysi vastapaino palkalliselle sekä vapaaehtoistyölleni. Kasvun ihme on myös sellainen voimavara ja ihmettelemisen aihe. Joka kevät se sykähdyttää uudelleen ja uudelleen. Kukkien kanssa työskennellessä saa sekä valo- että väriterapiaa.

Tapasin erään ihmisen, joka on ollut joskus työtoverini. Kuulumisia vaihtaessa sain kuulla, että hänen lapsenlapsensa oli sairastunut vakavasti. Vaikka koko ajan opiskelen näitä tilanteita varten, niin kyllä ihminen on pieni ja mitätön näiden suurien asioiden edessä. Onneksi se aito läsnäolo riittää. Oikeita sanoja noille tilanteille ei ole keksitty.
Kasvun ihmettä ihmetellessä pysähtyy miettimään miksi lapsetkin sairastuu. Jääkö silloin elämä kesken? Kokemuksien kautta olen oppinut, että vaikka elämä jää lyhyemmksi, siinä on sisältöä enemmän kuin jollakin 80 vuodessa. Lasten kanssa eletään juuri tätä hetkeä ja nautitaan kaikesta mitä nähdään, kuullaan tai koetaan.

Elämän polun kulkua

Luin Tommy Hellstenin kirjan, Pysähdy-olet jo perillä. Siinä on 12 erilaista oivalluksen polkua. Hän muistelee paljon isoäitiänsä, jolla oli aina aikaa lapsille. Kaikki pienetkin asiat, joita he tekivät yhdessä muuttui suuriksi tapahtumiksi. Isoäiti oli aina läsnä tässä ja tällä hetkellä.

Tunsin piston rinnassani. Kuinka paljon olen puhunut ihmisten kohtaamisesta ja kuinka vuorovaikutuksessa pitää olla aidosti läsnä. Ja kuitenkin olen itsekin sanonut lastenlapsille, että nyt on kiire, pitää mennä nopeasti. Siis olen syyllistynyt kylvämään kiireen siementä näihin pieniin ihmistaimiin. Mihin ihmeeseen meillä on kiire? Voi olla, että koskaan emme saavuta sitä päätepistettä, mille yritämme kiiruhtaa. Tärkeintä on siis matka ja ihmettelemisen taito.

Kirjassa oli kertomus Hitauden mestarista. Hän oli vanhempi herrasmies, joka opetti hitautta ihmisille:
"Hitaus on sitä, että näkee perhosen olevan keltainen silloin, kun se on keltainen. Hitaus on sitä, että tuntee tuulen hyväilyn poskellaan, mullan tuoksun sieraimissaan. Hitaus on sitä, että pilvi lipuu taivaalla ja kun se ottaa kotkan muodon, se ei jää huomaamatta. Hitaus on sitä, että on aikaa ihmetellä."

Ja ihmettelemisen aiheita riittää. Aloitetaan tänään siitä, kuinka hieno auringonpaiste on saatu tänne lämmittämään. Ja kuinka linnut jo aamuisin alkavat aikaisin laulunsa, vaikka vielä ollaan helmikuussa.

Kevät tulee

Oi kuinka ihanaa olikaan eilinen auringonpaiste! Tuntuu, että virtaa tulee joka puolelta ja taas jaksaa vaeltaa näitä elämän polkuja.
Viime viikko oli myös hyvin virtaa antava. Tapasin kaikki 7 lastenlastani ja sain viettää toisien seurassa kokonaisen viikon. Kyllä on ihmeellistä kuinka tällaisella onnella voidaan ihmistä suosia.

Nyt on siis arki ja työt alkaneet jälleen...
Tukihenkilönä olen saanut keskustella läheistensä menettäneiden omaisten kanssa. Kuinka paljon onkaan kysymyksiä, joihin ei koskaan saada vastauksia ja kuinka yksin omaiset ovat.
Itsesyytöksiä tulee ja voimavaroja kuluu miettimiseen tehtiinkö kaikki mahdollinen.
Kuitenkin on tärkeää muistaa: Silloin kun olemme olleet valintatilanteessa olemme tehneet ratkaisun niillä tiedoilla ja voimavaroilla mitä silloin on ollut käytettävissä.
Ei kannata miettiä olisiko ratkaisu nyt toinen, koska tilannekin on nyt toinen.

Näillä ajatuksilla mennään nyt viikkoa eteenpäin ja ihanan aurinkoista kevättä kohden.

Opiskelua ja harrastuksia

Tänään oli saattohoidon opiskelun lähiopetuspäivä ja huomenna on toinen. Tänään aiheena oli suru ja omaisten tukeminen surussa. Surua on tutkittu yllättävän paljon. Silti meillä ei ole valmista kaavaa lohduttamiseen. Mutta taas kerran huomattiin kuinka tärkeää on olla aidosti läsnä.
Odotan innolla huomista opiskelupäivää.

Ensi viikolla onkin vuorossa paras harrastus eli "mummuttelu". Sunnuntaina lähden laivalle vastaan, kun 2 poikaa saapuu Ruotsista mummulaan hiihtolomalle. Poikien kanssa käydään tapaamassa muita lastenlapsiani.

Ystävänpäivän viettokin menee varmasti samassa vilskeessä, joten toivotan sinulle ystäväni Oikein aurinkoista Ystävänpäivää:

"Paljon en tarvitse, jonkun vain, jonka luo voisin mennä.
Paljon en tarvitse, toisen kanssa vain elää.
Paljon en tarvitse, toiselle olla vain tarpeellinen.
Paljon en tarvitse, vain saada rakkauden hitusen.
Paljon en tarvitse, kunhan vierellä on ystäviä, sydämellisiä, vilpittömiä."

Valmis...

Ensimmäinen tehtävä tuli valmiiksi ja palautin sen eilen. Julkaisen sen, kun saan takaisin arvosteltuna.

Kyllä on opiskelukin mukavaa. Se avaa näkökenttää huomattavasti. Suosittelen kaikille, ilman ikärajoja. Vaikka minäkin olen vaihtanut sekä työtehtäviä että työnantajaa monta kertaa yli 30 vuotisen taipaleen aikana, tulee työntekoon kuitenkin omia rutiineja. Hyvä huomata, että on myös muita tapoja. Vielä kun opimme vastaanottamaan uusia näkökulmia, niin olemme aivan kehityskelpoisia.
 Ja niinkuin jo kerran aikaisemmin totesin niin koko elämän polkujen taival on opiskelua. Ihana huomata joka päivä oppivansa uutta, vieläkin..

Opiskelu jatkuu

Opiskeluumme kuuluu paljon itsenäistä työskentelyä. Tehtävä on kirjallinen: Mitä on hyvä vuorovaikutus saattohoidossa?
Tätä olen nyt työstänyt, lukenut paljon kirjallisuutta ja erilaisia tutkielmia aiheesta. Mielenkiintoista on muistaa, että eivät ne sanat merkitse kaikkea vaan suurimman osan viesteistä viestitämme eleillä ja ilmeillä.
Viikko on vielä aikaa tehtävän palauttamiseen. Jatkan nyt sitä ja palaan, kun saan jotain valmista.

Mistä kaikki alkoi

Olin kolmekymppinen ( kolmenkympin kriisi, sanoi joku ), kun olin hyvin kyllästynyt vanhainkotityössä ainaiseen kiireeseen. Halusin antaa aikaa ja huomiota vanhuksille, mutta mutta... Käsiini osui artikkeli uudesta saattohoitokodista, Terhokodista. Voi miten ihanaa. Hoitajalla oli aina aikaa potilaalle. Kiire oli jo väistynyt läsnäolon tieltä. Terhokoti oli Helsingissä, minä aivan muualla. Emme varmasti kohtaa, mutta haaveilla voi. Jospa kerran olisi minunkin työpaikkani kiireetön.
Taas tuli sanomalehti apuun. Paikallinen syöpäjärjestö aloitti kouluttamaan saattohoidon tukihenkilöitä. Ilmoittauduin heti. Päivä siellä oltiin haastatteluissa ja psykologin testeissä, mutta se kannatti. Koulutukseen pääsin.
Hyvin muistan ensimmäisen kohtaamisen saatettavan ja saattajan kanssa. Jännitystäkin oli ilmassa. Avoimella mielellä, kiireettömyydellä, luottamuksella ja toisen elämäntarinan kunnioituksella kaikista saattomatkoista on selvitty. Kaikista on jäänyt kaunis muisto. Jokainen on kasvattanut saattajaansa pikkuriikkisen ihmisenä.

Sain monta vuotta sitten sähköpostiviestin, josta lainaan pienen pätkän:

Jotkut ihmiset tulevat elämääsi vain pieneksi hetkeksi. Silloin on sinun vuorosi antaa osa itsestäsi toisille, kasvaa ja oppia. He antavat sinulle kokemuksia, mielen rauhaa tai saavat sinut vain hymyilemään! Ehkä he opettavat tai näyttävät sinulle jotain, jotain mitä et ikinä olisi tehnyt tai tiennyt ilman heidän apuaan.Usein he tuovat mukanaan paljon onnellisuutta. Usko siihen. Se on todellista! Mutta kestää vain hetken.

Kiitän elämää kaikista näistä hetkistä ja toivon, että olen myös voinut olla jakamassa onnellisuutta.

Syysmetsässä

Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen!
Ylt`ympäri ruskeat rungot läpi havujen vihreyden,
märät,kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa,
-en mitään maailmassa voi siten rakastaa.
Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen,
joka mättään väriin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen.
                                                     Saima Harmaja

Aloitus...

En tiedä blogin pitämisestä yhtään mitään, mutta tyttäreni sai ylipuhuttua minut tähän. Ja avoimin mielin lähden kokeilemaan.
 Koska sydämeni sykkii saattohoidolle ja olen sitä saanut paljon tehdä; toivon, että voin jakaa tietoja, taitoja ja kokemuksia Sinulle ystäväni, joka etsit tietoa joko kiinnostuksesta asiaa kohtaan tai olet itse tai omaisesi saattohoidon tarpeessa.
Sain onnekseni aloittaa ennen joulua saattohoidon täydennyskoulutuksen. Tässä  työni ohella opiskelen huhtikuun loppuun asti. Elämähän on opiskelua koko ajan. On hienoa huomata kuinka samaa asiaa voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta.
Ensimmäinen, joka tässä koulutuksessa kolahti on se, että saattohoidossa meidän tehtävämme on auttaa potilasta ja omaisia elämään läpi kuoleman.