Vuodet vaihtuu... Vuosi 2015 meni ilman yhtään kirjoitusta. Suru,ikävä ja kaipaus ovat olleet niin lähellä, ettei ole löytynyt sanoja kirjoittaa mistään muustakaan.
Moni teistä lukijoista on kysynyt kirjoituksia, kiitos teille siitä!
Aina on ollut lupa unelmoida. Minun suuri unelmani oli muutama vuosi sitten päästä luennoimaan ja kertomaan saattohoidosta ja ihmisten kohtaamisesta muillekin. Tämä on jonkun verran toteutunut. Olen kiitollinen jokaisesta luennosta.
Mikä sai minut nyt koneen vierelle?
Olin viikonloppuna vapaaehtoistyöntekijöiden motivaatiopäivillä. Meitä oli koolla yli 30. Suurin osa meistä oli ryhmiemme puheenjohtajia ja sihteereitä.Ihana oli nähdä ystäviä ja tavata uusia ihmisiä. Se kokemusten vaihto, se energia, joka on tällaisissa tapahtumissa on käsin kosketeltavaa. Siitä riittää kaikille ja sillä mennään taas pitkälle vapaaehtoistyössä.
Tänä päivänä meillä on kaikki mahdollisuudet yhteydenpitoon. Mikä mahdollisuus! 30 ihanaa ihmistä, joihin voi ottaa yhteyttä kun omat neuvot eivätkä voimat riitä luotsata omaa ryhmää.
Tänä päivänä me kaikki yhdistystoiminnassa kipuillaan samoissa asioissa. Porukka ikääntyy ja nuoremmille riittää sosiaalinen media. Miten vastata näihin haasteisiin?
Esimerkiksi näitä asioita pohdimme pitkään. Joku viisas on sanonut,että se aika tulee takaisin, kun taas kaikki haluaa tavata nenätysten.
Olkoon tämä nyt aloituksena ja jatketaan tästä. Toivon kaikille aurinkoista kevättä. Nautitaan tästä hetkestä, huomisesta emme tiedä.
