Tänään oli suuri päivä

Tänään se tapahtui. Saattohoidon täydennyskoulutus tuli valmiiksi. Saimme todistukset. Meille myös pidettiin juhlapuhe, jossa todettiin kuinka raskasta on opiskella työn ohella ja järjestää vielä perhe-elämäkin. Mutta se kannattaa.

Nämä olen itsekin todennut näiden viikkojen aikana. Nyt on kuitenkin mahtava tunne. On kuin olisi maratonilla ollut. On saavutettu jotakin. Hyvin arvokasta pääomaa, jota kukaan ei voi koskaan viedä meiltä pois. Näin juhlapuheessakin sanottiin.

Todistuksessa myös "todistettin", että nyt on takana 10 opintoviikon ohjelma, joka tekee tunneissa 400. Nämä tunnit ovat varmasti jostakin muusta pois. Mutta ainahan elämässä on pientä järjestelyä, joten uskon, että kaikki tärkeä on kuitenkin tullut tehtyä.

Opiskeluhan ei lopu tähän. Elämän koulussa opiskellaan joka päivä. Saattohoidon sanomaa aion viedä eteenpäin. Aina meillä on myös erilaisia matkoja kuljettavana lähimmäisen vierellä, joten saattajina täällä ollaan koko ajan.


Kevät on parhaimmillaan tulossa ja kukka-aika lähenee. Vapaa-ajan harrastuksistani Ainon kukka-auto ja "kukkakutsut" saavat nyt suurimman huomioni aina juhannukseen saakka.
Joka aamu kuitenkin muistetaan ottaa vastaan avoimin mielin ihmetellen.

Positiivisuus

Olen näinä päivinä miettinyt, miksi meidän ihmisten on helpompi olla negatiivisia kuin positiivisia. Miksi kaikista asioista pitää aina ajatella, että ei se kuitenkaan onnistu. Positiivisuudesta saamme paljon enemmän energiaa ja parempaa mieltä.
Minulle on tullut jo toista vuotta sähköpostiini joka arkiaamu Positiivareiden Ajatusten aamiainen. Suosittelen. Se on ilmainen.
Vaikka olisit positiivinen, on sitä vaikea ylläpitää negatiivisessa ympäristössä.

Meillä on paljon oppimista pienistä lapsista. He eivät koskaan mene negatiivisella asenteella seuraavaan asiaan. Aina he menevät avoimen uteliaasti katsomaan mitä hienoa ja ihmeellistä uusi asia voi tuoda tullessaan.
Kirjoitin joskus siitä ihmettelemisen taidosta. Olen itsekin sen jälkeen monta kertaa pysähtynyt ihmettelemään. Voi kuinka hienoa on huomata uusia asioita, joita voidaan ihmetellä ja niistä voidaan aina oppia jotakin uutta.

Moni ajatelee toisista, että helppoakos on olla positiivinen kun on kaikki hyvin. Voisin kyllä väittää, että elämäni ei ole aina ollut ruusuilla tanssimista enkä ole aina ollut positiivinen. Sitä taitoa voi opetella ja kannattaa opetella. Vastoinkäymisetkin on helpompi läpikäydä positiivisella asenteella. Se on meistä itsestä kiinni kuinka isoja asioita tarvitsemme onnellisuuteen. Mitä pienempiä ne asiat ovat sitä onnellisempia voimme olla. Sanoin luennolla, että onnellisuuteen ei tarvita lottovoittoa. Riittää kun joku lähimmäinen sanoo: Olen iloinen, että olet siinä.

Huomenna on viikon ensimmäinen päivä. Helppo aloittaa positiivisuus. Otetaan avoimin mielin vastaan mitä iloja ja ihmettelemisen aiheita viikko tuo tullessaan.

Sureva omainen

Tämän viikonlopun aikana minulla oli tilaisuus pariin erittäin hyvään keskusteluun. Pohdimme jälleen miksi ihmisen on niin vaikea kohdata sureva omainen? Mitä me pelkäämme? Pelkäämmekö surevaa vai pelkäämmekö itseämme? Ei meillä ole valmista kaavaa eikä tarvi ollakaan. Jokainen ihminen on ainutkertainen yksilö, jokainen kohtaaminen on ainutkertaista ja uutta. Juuri siinä tilanteessa emme ole koskaan ennen ollut. Ei meidän tarvi osata mitään ihmeellistä. Voimme ottaa kädestä kiinni ja kysyä: Kuinka sinä voit? Tärkeää on, että meillä on aikaa kuunnella vastaus.

Meistä jokainen on varmasti joskus sureva. Haluammeko tosiaan silloin olla yksin koko ajan. Enpä usko, en minä ainakaan. Sureva ihminen on se sama ihminen, jonka tunsimme eilen iloisena, energisenä ihmisenä. Hänen kohdalleen on vain sattunut nyt jotain sellaista, joka sai palapelin palaset epäjärjestykseen. Ei häntä sen takia pidä jättää yksin.

Omaisensa menettäneet ja vakavasti sairastuneet ovat monta kertaa kertoneet kuinka paljon se loukkaa, kun käännytään pois päin. Kuinka monta kertaa katsoo ikkunasta, kun naapuri menee vain ohi.

Eräs luennoitsija selitti empatian näin: Kun mietimme muutaman sekunnin miltä toisesta tuntuu, jos sanomme näin tai teemme noin ja jos se tuntuu pahalta niin valitsemme sanamme tai tekomme toisin. Tätä kun yhteisvoimin toteutamme, niin kaikilla on hyvä mieli.

Lisää haaveita...

Olin nyt viikonloppuna Syöpäyhdistyksen Motivaatiopäivillä. Ja kyllä tuli motivaatiota. Olen niin täynnä energiaa, etten tiedä mistä aloittaa. Mutta kyllä sitä energiaa tarvitaankin tulevalla viikolla.

Saattohoitokoulutuksen lopputyö pitäisi saada valmiiksi ja pienet kukan taimet odottavat istuttajaa ja pitäisi varmaan töihinkin ehtiä. Torstaina menen kokeilemaan siipiäni "kouluttamiseen", joka on seuraava haaveeni ja liittyy myös nyt lopputyön tekemiseen.

Haaveeni on siis lähteä kertomaan saattohoidosta, kuolevan potilaan kohtaamisesta ja omaisten tukemisesta kaikille, jotka ovat kiinnostuneet aiheesta. Viikonloppuna kerroin muutamille ystäville tästä haaveesta ja olen kiitollinen teille kaikille, jotka kannustitte minua.

Sosiaali-ja terveysministeriö on julkaissut Hyvä saattohoito Suomessa-saattohoitosuositukset kesäkuussa 2010. Siellä on 10. kohta:
"Suositusten toteutumista edistetään käynnistämällä keskustelua hyvän saattohoidon merkityksestä ihmisen kuoleman lähestyessä."
Tämä kolahti. Koska saattohoito on minulle sydämen asia, haluan olla mukana viemässä eteenpäin niitä tietoja ja taitoja, jotka minulle on annettu.