Tukihenkilönä...

"Älä tuomitse heikkoa kulkijaa
älä syytä jos onneton lankeaa,
vaan näytä hänelle olkapää
että saisi hän hetkisen levähtää."

Tällaisen runon pätkän olen joskus jostakin leikannut. Tätä lehtileikettä olen mukanani kuljetellut ainakin 10 vuotta.
Voi kuinka totta tämä on tänäänkin. Koko ajan ympärillämme on lähimmäisiä, jotka tarvitsevat olkapäätä, jotta voivat edes hetkisen levähtää.

Olen huomannut,että tukihenkilöistä on kova pula. Tarvitaan kuuntelijaa monenlaisiin hetkiin.
 Kun tutkimukset ovat kesken ja joutuu odottamaan diagnoosia. Ihminen on silloin  peloissaan ja yksin. Lähimmäisen olkapää on silloin todella tarpeellinen.
Syöpähoitojen aikana ihminen on voimaton ja väsynyt. Ei jaksa ottaa yhteyttä, mutta varmasti kaipaa ystävää, joka hetken kuuntelee ja on vierellä.
Omaiset, jotka ovat menettämässä rakkaansa. Heillä on kova luopumisen tuska ja tunne, että ovat yksin. Taas olisi hyvä olla se olkapää, johon voisi hetkittäin turvata.

Voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin. Olen iloinen, kun voin tarjota olkapääni lähimmäiselle ja jos hän vielä kokee, että on saanut siinä hetkisen levähtää, niin tapaamisemme on onnistunut.

Kun kuolema koskettaa - luentoja

Minulla on ollut erittäin mieluisa tehtävä, kun on ollut mahdollisuus pitää muutamia luentoja otsikon aiheesta.
Tilaisuudet ovat olleet hyvin vuorovaikutteisia. Kuulijat kertovat mielellään myös omia kokemuksia ja yritän aina ammentaa uutta tietoa kaikesta kuulemastani.

Myös täällä blogi-sivustolla olisi kiva käyttää vuorovaikutusta. Siis lukijani, laitathan rohkeasti kommenttia myös tänne.

Ja kiitos niistä kaikista palautteista, joita olen saanut henkilökohtaisesti.