Kevät ja kesä ovat menneet vauhdilla eteenpäin. Monta asiaa olisi ollut mielessä, mutta ei kunnon pysähtymistä koneen viereen.
Nyt haluan kertoa miten läheisyys ja läsnäolo parantaa.
Pieni ystäväni oli isossa leikkauksessa. Olin hänen kanssaan ja lähellä viikon. Toipuminen edistyi huimaa vauhtia. Eihän siinä koko ajan minua tarvittu, mutta potilaalle tietoisuus ystävän tai läheisen läsnäolosta vähentää stressiä ja lisää voimavaroja parantumiseen.
Tänä päivänä meillä kaikilla on omat touhumme ja kiireemme. Pysähtyminen jonkin asian vierelle rauhoittaa ja antaa varmasti paljon myös omaan elämäämme. Joskus on hyvä huomata kuinka pieniä ja ohikiitäviä hetket ovatkaan. Niistä kuitenkin koostuu koko elämämme.
Toinen asia, josta haluan kertoa: Yksin asuvalla ystävälläni oli mahdollisuus valita jokin pieni palvelus itselleen. Hän valitsi jalkahoidon, koska halusi tavata ihmisiä ja päästä "ihmisten ilmoille".
"Asiantuntijat" moittivat häntä, koska heidän mukaansa hänen olisi pitänyt valita siivous, koska hänellä oli likainen huusholli. Näin hänelle sanottiin. Koittakaapa arvata sitä itkun ja pahan mielen määrää?
Eikö meistä jokainen tiedä mistä me nautimme ja mikä lisää juuri meidän elämän laatua! Luulen, että ikkunoiden ja lasipöytien kirkkaus ei paljon yksinäisyyttä poista. Ja mikä ihmeen oikeus meillä on arvostella ja moittia toistemme valintoja. Edes ammatin varjolla.
Syksy ja pimeys alkavat kohta kolkutella. Antakaamme siis pieni hetki ajastamme sille, joka sitä tarvitsee. Se tulee varmasti takaisin tavalla tai toisella.
