Uusi Vuosi

On pakko lainata tuntemattoman ajattelin lauseita, koska ne pitävät täysin paikkansa tässä elämässä.

"Mummuttelua"

Voiko ihminen olla onnellisempi, kuin ilman omaa ansiotaan saa sellaista onnea kuin 8 lapsen mummu voi saada. Luulen, että tämä onnentunne on yhtä ainutkertaista vaikka sen tuntisi kuinka monta kertaa tahansa.
Kun oma lapsi odottaa on jännitys loppua kohti paljon suurempi kuin omat odotukset ovat olleet. Tunteet ovat erittäin sekavia ja pelkokin ottaa osansa.
Sitten se huipennus, kun saa tietää, että odotus on ohi. Tänä tekniikan aikakautena kuva tulee saman tien. Siinä ovat jo ilon kyyneleet sumentaneet silmät niin, että pitää ottaa kuva esiin monta kertaa.
Kun tämä pieni, ihmeellinen lapsi pääsee mummun syliin on sydän pakahtua onnesta. Tuntee kuinka sydän "laajenee", koska jokaisella lapsella on siellä oma tilansa.

Joulu on taas kolkuttelemassa oven takana. Mummu-ihmiselle se tietää ihanaa aikaa lastenlasten kanssa. Vaikka kolmivuorotyötä tekevälle se on aina järjestelykysymys. Aattoilta menee ihanasti työn merkeissä, mutta perjantaina 27.12 on luvassa "mummu-joulu".

Liian moni ihminen joutuu viettämään tämänkin joulun yksin.  Muistakaamme jokainen tehdä edes yksi puhelu jollekin yksinäiselle lähimmäiselle. Tai vaikka kaupan kassajonossa hyvän joulun toivotus myös jollekin tuntemattomalle.

"Joulu on satu lapsuuden,
joulu on ilon aikaa.                                                
Joulu on riemua sydämen,                                                  
Joulu on lumoa, taikaa."

Lämmintä ja iloista joulumieltä Sinulle, lukijani!


                     
                                                          

Akkuja lataamassa...

Ihana syksy on lämmittänyt meitä ja näyttänyt värejään.

Itselläni on ollut viikon loma pohjoisessa kiireettömyydessä kalastuksesta, upeista maisemista ja hyvästä seurasta nauttien. Akut ovat ladatut ja täynnä virtaa uusia haasteita vastaanottamaan.

Kun kuolema koskettaa-luennot jatkuvat, mutta aina pitää ottaa uusia haasteita vastaan, joten ilmoittauduin Reiki-kurssille. Olen lukenut siitä paljon ja saanut itsekin reiki-hoitoa. Muutama vuosi sitten jo eräs ystäväni houkutteli minua sinne. Aika ei tuntunut riittävän. Nyt oli tammikuu vielä melko tyhjä, joten sieltä löytyi sopiva paikka tälle kurssille. Katsotaan mitä se tuo tullessaan.

" Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä.
Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan."
Tsingis Aitmatov
                                                                                               

                                                                                                 
                                                                                                             

                                                                        
                                                                                                             

Asenne ratkaisee...

Positiivareiden tunnuslause on " asenne ratkaisee - aina".

 Olen huomannut tämän saman itsekin. Kun elämän tiellä vastaan tulee epämiellyttävä asia; se on kuin iso möykky ja mielessä koko ajan. Harmittaa ja suututtaakin välillä. Pilaa koko päivän ja mielen virkeyden.
Kun pysähdymme ajattelemaan asiaa ja käännämme siitä toisen kulman, jota voimme tarkastella uudella asenteella; siitä " asiasta" voi tulla jopa ystävä.
Se asenteen muutos ei vaadi suuria ponnisteluja, mutta pitää kuitenkin huomata itse, että tätä asiaa voi varmasti tarkastella muullakin tavalla. Ja se kannattaa. Valtava määrä energiaa vapautuu, kun osaamme nähdä asiat uudessa valossa.

Sanoohan Muumi-pappakin: "Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan."
                                               

Saattomatkoja

Tämä kevät ja alkukesä on ollut ihmeellinen. On ollut monenlaisia saattomatkoja ja rinnalla kulkemisia. Olen saanut seurata todella läheltä kuinka elämän liekki hiipuu. Toinen saatettava eli diagnoosin saatuaan 7 kk ja toinen 3 kk. Tänä aikana ihmisen voimat hupenee ja keho valmistautuu myös fyysisesti. "Näin meitä riisutaan", sanoi kerran eräs rouva, joka myös oli saattohoidossa. Tämä aika on myös omaisille tärkeää "valmistautumisaikaa". Rakkaasta lähimmäisestä luopuminen on tuskallista. Omaisten hätä ja ymmällään olo on aivan todellista. Kun kuitenkin näkee sen fyysisen hiipumisen; on vähän helpompaa hyväksyä tuleva kuolema.

Souvareidenkin lauluissa on sanomaa:

 

   Elämä jatkuu,

   vain eläjät muuttuu    

   elämä ottaa ja antaa.

   Vanhemmat kurjet kun aurasta

   poistuu,

   poikasten siivet jo kantaa.                                                       

                                                           

                                                         

                                                          

Olen saanut myös hyvin läheltä seurata syöpähoitoja. Kun useamman kuukauden saa sytostaattihoitoja 3 viikon välein, niin siinäkin menee fyysiset voimavarat heikoksi. Hiukset lähtee, samoin ripset. Joskus lähtee kynnetkin ja nahka sormenpäistä. Paino putoaa reilusti, koska ruoka ei maistu. Koko olemus muuttuu. Kun hoidot ovat ohi, ei voi odottaa, että nythän se ihminen on kunnossa ja entisissä voimissaan.Kyllä voimien palautuminen niin fyysisten kuin psyykkistenkin vie varmasti lähes vuoden. Tämä pitäisi muistaa niin potilaan kuin omaistenkin ja olla kärsivällinen jaksamisen suhteen. Tottakai nämä ovat kaikki yksilöllisiä juttuja, mutta kuitenkin tosielämän esimerkkejä.

Näissä kaikissa esimerkeissä ihminen on aivan yksin sairautensa kanssa. Myös omaiset ovat ymmällä näiden asioiden edessä. Yleensä nämä tulevat esille ensimmäistä kertaa. Kuinka silloin kaipaakaan sitä rinnalla kulkijaa, joka osaisi vähän neuvoa tai jolla on voimia etsiä apua ja neuvoja. Se auttaa jo paljon, kun vierellä on ihminen, joka aidosti välittää ja haluaa jakaa näitä asioita.

Kukkia ja elämän viisauksia

Taas on ollut kukka-aika parhaimmillaan. Monet kukat ovat saaneet uuden kodin. Monta kertaa on auto startattu ja useampi tuhat kilometriä on ajeltu. Yhdellä näistä reissuista poikkesin tyttären luona Vilman-päivillä. Lähtiessäni Vilma, melkein 3 vee, sanoi: Muista, mummu lekotella omassa kotona!
Voiko sen paremmin sanoa? Joskus tuntuu, että muna on sittenkin viisaampi kuin kana.
Ottakaamme siis oppia Vilman sanoista. Muistetaan lekotella ja elää tätä päivää. Huomisesta emme tiedä.

tukihenkilökoulutusta

Olin kahtena päivänä Punaisen ristin Henkisen tuen koulutuksessa. Se sisältyi tukihenkilökoulutukseen. Kyllä taas sai paljon ajattelemisen aiheita... Miten olla auttajana hienovarainen ja milloin autettavalla on tarve ammattiauttajan puheille?

Onneksi opin myös itsestäni. Meidän piti piirtää elämän puu. Siinä sitä tehtävää olikin. Voi kuinka hennot juuret puussani olikaan ja ne juuret ovat katkenneet jo 30 vuotta sitten. Useampi katkennut oksakin puussani oli. Niin käy elämän myrskyissä. Runkoa ne kuitenkin vahvistaa ja olisittepa nähneet sen puun latvuksen. Se oli täynnä vehreyttä ja 7 iki-ihanaa hedelmää ( lastenlapset ).
Aamulla koulutukseen mennessäni ajattelin tätä puutani ja radio oli tietenkin päällä. Yht´äkkiä kuului Katri-Helenan laulu:
"Muistan sen kuinka silloin, lapsena leikkiessäin tunsin suuren maailman edessäin, kauniina kaiken sen näin.Vuodet kun vaihtui toisiin paljon mä oppia sain, silti tunnen vieläkin rinnassain;kaunis on mun maailmain."

Voiko sen paremmin sanoa?

Suosittelen kaikille. Piirtäkää elämän puu!

Tukihenkilönä...

"Älä tuomitse heikkoa kulkijaa
älä syytä jos onneton lankeaa,
vaan näytä hänelle olkapää
että saisi hän hetkisen levähtää."

Tällaisen runon pätkän olen joskus jostakin leikannut. Tätä lehtileikettä olen mukanani kuljetellut ainakin 10 vuotta.
Voi kuinka totta tämä on tänäänkin. Koko ajan ympärillämme on lähimmäisiä, jotka tarvitsevat olkapäätä, jotta voivat edes hetkisen levähtää.

Olen huomannut,että tukihenkilöistä on kova pula. Tarvitaan kuuntelijaa monenlaisiin hetkiin.
 Kun tutkimukset ovat kesken ja joutuu odottamaan diagnoosia. Ihminen on silloin  peloissaan ja yksin. Lähimmäisen olkapää on silloin todella tarpeellinen.
Syöpähoitojen aikana ihminen on voimaton ja väsynyt. Ei jaksa ottaa yhteyttä, mutta varmasti kaipaa ystävää, joka hetken kuuntelee ja on vierellä.
Omaiset, jotka ovat menettämässä rakkaansa. Heillä on kova luopumisen tuska ja tunne, että ovat yksin. Taas olisi hyvä olla se olkapää, johon voisi hetkittäin turvata.

Voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin. Olen iloinen, kun voin tarjota olkapääni lähimmäiselle ja jos hän vielä kokee, että on saanut siinä hetkisen levähtää, niin tapaamisemme on onnistunut.

Kun kuolema koskettaa - luentoja

Minulla on ollut erittäin mieluisa tehtävä, kun on ollut mahdollisuus pitää muutamia luentoja otsikon aiheesta.
Tilaisuudet ovat olleet hyvin vuorovaikutteisia. Kuulijat kertovat mielellään myös omia kokemuksia ja yritän aina ammentaa uutta tietoa kaikesta kuulemastani.

Myös täällä blogi-sivustolla olisi kiva käyttää vuorovaikutusta. Siis lukijani, laitathan rohkeasti kommenttia myös tänne.

Ja kiitos niistä kaikista palautteista, joita olen saanut henkilökohtaisesti.

Kohtaamisia tukihenkilönä ja kasvun ihmeitä...

Eräänä päivänä, kun kävin tapaamassa juuri leikattua rintasyöpäpotilasta, ajattelin kysymystä, jota minulta kysytään usein: Mitä sanot, kun menet sairastuneen luokse?

Ei siihen ole mitään kaavaa. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja kaikki tilanteet ainutkertaisia. Sanat tulevat itsestään, kun kohdataan. Ja taas kerran tärkeämpää kuin sanat on kuunnella ja olla läsnä.

Oikeastaan me kaikki voimme olla tukihenkilöitä. Ympärillämme on varmasti joka päivä joku, joka toivoo, että joku pysähtyisi vierelle edes hetkeksi.

Töissä ollessani kohtaan usein ulkona henkilön, jonka kanssa vaihdamme aina kuulumiset. Olen ymmärtänyt, että hän on yksinäinen ja haluaisi olla myös tarpeellinen. Emme tiedä edes toistemme nimiä, mutta ihania valon pisaroita elämässä ovat nämäkin kohtaamiset.

Taas on kevättä ilmassa ja auringon paistetta odotellaan. Pienet, hennot taimet ovat jälleen valmiina aloittamaan tiensä kohti kukoistusta. Voi kuinka rentouttavaa olikaan istuttaa pieniä orvokintaimia ruukkuihin ja jäädä odottelemaan kasvun ihmeitä.

Elämässä, ystäväni, elämässä

Tänään tervehdin sinua, lukijani guatemalalaisella tervehdyksellä:

Jos haluat tehdä jonkun onnelliseksi,
ole hyvä ja näytä se hänelle.
Jos tahdot antaa kukkasen,
älä odota, että hän kuolee.
Lähetä se tänään hänelle rakkaudella.
Jos haluat sanoa "rakastan sinua"
kotiväelle tai ystävälle
lähellä tai kaukana.
Elämässä, ystäväni, elämässä.
Älä odota, kunnes ihmiset kuolevat.
Rakasta heitä juuri nyt ja näytä,
että välität heistä.
Tulet itsekin onnelliseksi,
ja opit antamaan onnea muille.
Älä käy hautausmaalla,
älä peitä hautoja kukkasilla,
peitä sydämet rakkaudella.
Elämässä, ystäväni, elämässä.

HYVÄÄ JA AURINKOISTA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Polku jatkuu...

Palasin juuri lomalta. Voi miten rentouttava ja ihana loma olikaan. Oli hyvää seuraa, ruokaa, juomaa ja ohjelmaa. Vesijumppaa ja muuta pientä kuntoilua tanssin kera. Nyt pitäisi olla hyvässä kunnossa.

Ei sitä ihminen arvaakaan miten yht`äkkiä voi kunto laskea. Marraskuun alussa minua alkoi väsyttää ihan hirmuisesti. Aamuvuoron jälkeen ei enää sohvalta jaksanut ylös nousta ja yövuorot olivat tosi rankkoja. Kovasti myös vilutti, mutta olen koko ikäni ollut aika palelevainen. Meillä oli normaali terveystarkastus ja siellä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Arvot olivat aivan päin honkia. Tsh oli 122 ja vasta-aineet yli tuhat. Normaalit olisivat olleet 4,5 ja alle 60. Lääkäri oli enemmän huolissaan kuin itse ymmärsin olla. Nyt on lääkitystä lisätty koko ajan ja ensi viikolla katsotaan arvot uudelleen. Olen ollut koko ajan valvovan silmän alla eli lääkäri on soitellut kahden viikon välein. Nyt kun kunto on noussut ja koko keho piristynyt huomaan kuinka sumussa syksyllä kuljin.

Tämä on pientä sen rinnalla mitä moni muu sairaus on. Jälleen on ystävissä ja tuttavissa lähimmäisiä, jotka ovat saaneet syöpädiagnoosin. Olen myös tavannut kaksi pientä vauvaa, joilla on ollut ongelmia terveydessä heti alkumatkalla.

Meidän syöpäosastomme järjesti myös hyväntekeväisyyskonsertin paikallisen viihdekuoron kanssa. Aivan upea. Oli myös ihana nähdä kuinka paljon ihmiset haluavat antaa lahjoituksia hyvän asian puolesta. Moni syöpäpotilas tuli myös juttelemaan väliajalla. Valitettavasti vain siinä oli senverran paljon vipinää, että keskustelut jäivät lyhyeksi.

Muistakaa,kun on vastoinkäymisiä lähelläsi on ystävä, joka haluaa auttaa ja kuunnella eli ÄLÄ ALIARVIOI YSTÄVÄSI HUOLTA: KUN OLET PULASSA, HÄNKIN SAATTAA OLLA SYDÄN SYRJÄLLÄÄN!