Eräänä päivänä, kun kävin tapaamassa juuri leikattua rintasyöpäpotilasta, ajattelin kysymystä, jota minulta kysytään usein: Mitä sanot, kun menet sairastuneen luokse?
Ei siihen ole mitään kaavaa. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja kaikki tilanteet ainutkertaisia. Sanat tulevat itsestään, kun kohdataan. Ja taas kerran tärkeämpää kuin sanat on kuunnella ja olla läsnä.
Oikeastaan me kaikki voimme olla tukihenkilöitä. Ympärillämme on varmasti joka päivä joku, joka toivoo, että joku pysähtyisi vierelle edes hetkeksi.
Töissä ollessani kohtaan usein ulkona henkilön, jonka kanssa vaihdamme aina kuulumiset. Olen ymmärtänyt, että hän on yksinäinen ja haluaisi olla myös tarpeellinen. Emme tiedä edes toistemme nimiä, mutta ihania valon pisaroita elämässä ovat nämäkin kohtaamiset.
Taas on kevättä ilmassa ja auringon paistetta odotellaan. Pienet, hennot taimet ovat jälleen valmiina aloittamaan tiensä kohti kukoistusta. Voi kuinka rentouttavaa olikaan istuttaa pieniä orvokintaimia ruukkuihin ja jäädä odottelemaan kasvun ihmeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti