Unelma toteutui...

Viikko on vierähtänyt niin,ettei oikein tajuakaan.
Saattohoitokoti vastasi odotuksiani, samoin työskentely siellä. Olen todella onnellinen, että yli kahdenkymmenen vuoden unelma toteutui.

Paljon sain eväitä eli ajatuksia mukaani. Niitä tulevina päivinä yritän työstää. Olimme perjantaina aivan upealla lääkärin luennolla ja vielä "työharjoittelussa" sain osallistua kahdelle luennolle.

Huomasin kuinka paljon oma ajattelumme ohjaa meitä. On suuri ero ajatellaanko saattohoitokoti paikkana, jonne mennään kuolemaan vai paikkana, jonne mennään elämään kunnes kuollaan.
Samoin koulutuksen alussa sain jo uuden ajattelumallin: saattohoidossa yritämme auttaa ihmisiä elämään läpi kuoleman. Yksi hoitokodin lauseistakin oli: Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä.

Aikaisemmin olen miettinyt usein miksi olemme niin eriarvoisessa asemassa, ettei joka puolella ole saattohoitokoteja. Mutta nyt huomasin että saattohoitoon ei tarvita mitään erityistä paikkaa. Sitä voidaan saada ja antaa missä vaan eli siellä missä ihmisen koti on. Se on tarvittaessa myös saattohoitokoti. Asenteet ratkaisee tässäkin asiassa. Kun tehdään erinomaista perushoitoa ja ollaan kiireettömästi liikkeellä, niin siinä ihmisen on hyvä kulkea loppumatkaa.

Luottamus-luennolla puhuttiin työpaikan avoimuudesta ja keskustelevasta ilmapiiristä. Asia tiivistettiin: Älä luule, vaan kysy. Tähän lauseeseen vedoten suosittelen kaikille, että aina kannattaa tutustua asioihin, jotka kiinnostaa ja ottaa itse selvää. Silloin pääsee parhaaseen lopputulokseen.

     

Ensimmäiset, pienet, suloiset orvokit ovat puhjenneet kukkaan poissaollessani. Kauniina muistutuksena elämän kiertokulusta.